Automaatio- ja systeemitekniikan koulutusohjelman opinto-opas
2012–2013

Tutkintoon kuuluvat kieliopinnot

Opiskelijan tulee alempaan tai ylempään perustutkintoon sisältyvissä opinnoissa tai muulla tavalla osoittaa saavuttaneensa (TS 5 §):

  1. suomen ja ruotsin kielen taidon, joka julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) 6 §:n 1 momentin mukaan vaaditaan valtion henkilöstöltä kaksikielisessä viranomaisessa ja joka on tarpeen oman alan kannalta; sekä
  2. vähintään yhden vieraan kielen sellaisen taidon, joka mahdollistaa oman alan kehityksen seuraamisen ja kansainvälisessä ympäristössä toimimisen.

Suomen tai ruotsin kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen kielitaito, joka on tarpeen oman alan kannalta, osoitetaan kirjoittamalla kandidaatintyöhön liittyvä kypsyysnäyte sillä kotimaisella kielellä, jolla opiskelija on saanut koulusivistyksensä.

Toisen kotimaisen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen kielitaito, joka on tarpeen oman alan kannalta, voidaan osoittaa suorittamalla yliopiston toisen kotimaisen kielen koe, määrätty toisen kotimaisen kielen kurssi tai toisen korkeakoulun vastaava toisen kotimaisen kielen koe.

Vieraan kielen kirjallinen ja suullinen taito osoitetaan suorittamalla yliopiston kielikeskuksen tätä tarkoitusta varten osoittama vieraan kielen kurssi tai kurssit. Näissä opinnoissa painotetaan koulutusalan kielen hallintaa. Mikäli yliopistossa on vieraassa kielessä käytössä kielitaidon osoittamista varten erityinen koe, vaadittu kielitaito voidaan osoittaa joko kokonaan tai osaksi suorittamalla kyseinen koe.

Opiskelijan, joka on saanut koulusivistyksensä muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä tai joka on saanut koulusivistyksensä ulkomailla, on alempaan tai ylempään perustutkintoon sisältyvissä opinnoissa tai muulla tavalla osoitettava saavuttaneensa ainoastaan tutkintosäännön 5 §:n edellyttämän vieraan kielen taidon. Mikäli tällainen opiskelija on hyväksytty suorittamaan alempaa ja ylempää perustutkintoa, tulee hänen lisäksi suorittaa alemman perustutkinnon suorittamisen yhteydessä vähintään 2 opintopisteen laajuiset kieliopinnot valitsemassaan vieraassa kielessä. Näitä opintoja ei voi suorittaa opiskelijan omassa koulusivistyskielessä.

Lisää tietoa toisen kotimaisen kielen ja vieraan kielen suorittamisesta saa verkko-osoitteesta http://kielikeskus.aalto.fi/.

Pakollisen vieraan kielen suoritukseksi kelpaavat kurssit lukuvuonna 2012–2013

Kirjallinen ja suullinen osuus tulee suorittaa samassa kielessä.

(o): kelpaa suullisen kielitaidon suoritukseen
(w): kelpaa kirjallisen kielitaidon suoritukseen
(o,w): kelpaa sekä suullisen että kirjallisen kielitaidon suoritukseen

Englanti

Kie-98.1111 Talking Technology (o) (2 op)

Kie-98.1112 Writing in Technology (w) (2 op)

Kie-98.1114 Communicating Technology (o,w) (3 op)

Kie-98.1115 Persuasive Communication (o,w) (3 op)

Kie-98.1310 Introduction to Academic Communication for Master’s Programs in English (o,w) (3 op)

Kie-98.1320 Writing for Master’s Students (w) (3-5 op)

Kie-98.1330 Presenting Doctoral Research (o) (3-5 op)

Kie-98.1340 Writing Doctoral Research (w) (3-5 op)

Kie-98.1410 Industrial Communications (o,w) (3-5 op)

Kie-98.1420 Project Communication (o,w) (3-5 op)

Kie-98.1600 English Reading/Writing Test (w) (1 op)

Kie-98.1601 English Oral Skills Test (o) (2 op)

Espanja

Kie-98.2050 Espanjaa itsenäisesti 1 (o,w) (1 op)

Kie-98.2053 Español 5 (o,w) (3 op)

Kie-98.2063 Español 6 (o,w) (3 op)

Kie-98.2083 Viestintää hispaanisessa maailmassa (o,w) (2 op)

Kie-98.2094 Tekniikan espanjaa 1 (o,w) (2 op)

Kie-98.2200 Espanjan luku- ja kirjoituskurssi (w) (2 op)

Kie-98.2510 Verkkokurssi: Caminando por mundos hispanos 1 (o,w) (2 op)

Kie-98.2520 Verkkokurssi: Caminando por mundos hispanos 2 (o,w) (2 op)

Japani

Kie-98.3055 Japani 5 (o,w) (4 op)

Kie-98.3066 Japani 6 (o,w) (4 op)

Kie-98.3560 Syventäviä japanin kielen opintoja (o,w) (2-4 op)

Ranska

Kie-98.4053 Français 5 (o,w) (3 op)

Kie-98.4063 Français 6 (o,w) (3 op)

Kie-98.4090 Français avancé (o,w) (2-4 op)

Kie-98.4105 Acheter et vendre sa technologie (o,w) (2-4 op)

Kie-98.4115 Sciences et technologies (o,w) (2-4 op)

Kie-98.4135 Français pour les stagiaires (o,w) (2-4 op)

Kie-98.4320 Grammaire française 2 (w) (2 op)

Saksa

Kie-98.6053 Deutsch Niveau 5 (o,w) (3 op)

Kie-98.6063 Deutsch Niveau 6 (o,w) (3 op)

Kie-98.6450 Saksan kielioppia 2 (w) (2 op)

Kie-98.6609 Saksan kirjallinen viestintä (w) (2 op)

Kie-98.6625 Landeskunde (o,w) (2-4 op)

Kie-98.6669 Suullista viestintää (o) (2 op)

Kie-98.6670 Saksaa vaihtoon lähteville (o,w) (2 op)

Kie-98.6729 Tekniikan saksan tekstikurssi (w) (2-3 op)

Kie-98.6730 Technisches Deutsch (o,w) (3 op)

Venäjä

Kie-98.8052 Venäjä 5B (o,w) (2 op)

Kie-98.8064 Käytännön venäjän kertauskurssi (o,w) (2-4 op)

Kie-98.8271 Yritysviestinnän venäjää (o,w) (2-4 op)

Kie-98.8281 Talouselämän venäjää (o,w) (2-4 op)

Kie-98.8402 Tieteen ja tekniikan venäjää (o,w) (2-4 op)

Kie-98.8500 Kielenhuoltoa venäjää puhuville (w) (2 op)

Kiina

Kie-98.9417 Kiina 5 (o,w) (4 op)

Italia

Kie-98.9542 Italia 4B (o,w) (3 op)

Kie-98.9550 Italiano per l’azienda (test CEMS) (o,w) (6 op)

Login Form