Diplomityö

Diplomityö tehdään pääaineeseen liittyvästä aiheesta, josta se opettaja (professori), jonka alaan aihe kuuluu, ja opiskelija keskenään sopivat. Perustellusta syystä ylemmän perustutkinnon koulutusohjelmasta vastaava koulutusneuvosto voi antaa luvan diplomityön laatimiseen myös sivuaineeseen liittyvästä aiheesta. Diplomityön aiheen ja kielen vahvistaa koulutusneuvosto sekä nimittää diplomityölle valvojan ja ohjaajan. Koulutusneuvosto voi tarvittaessa määrätä valvojan toimimaan myös diplomityön ohjaajana. Diplomityön valvojan tulee olla Aalto-yliopiston tekniikan alan korkeakoulun professori tai Aalto-yliopiston tekniikan alan korkeakoulun päätoimisessa palvelussuhteessa toimiva dosentti, ja työn ohjaajalla tulee olla vähintään ylempi yliopistotasoinen korkeakoulututkinto.

Diplomityön aiheen vahvistamista voi hakea, kun tekniikan kandidaatin tutkinto on suoritettu ja ylemmässä korkeakoulututkinnosta on suoritettu vähintään 45 op. Diplomityön aiheen ja kielen vahvistaa korkeakoulu sekä nimittää diplomityölle valvojan ja yhden tai kaksi ohjaajaa. Korkeakoulu voi tarvittaessa määrätä valvojan toimimaan myös diplomityön ohjaajana. Diplomityön valvojan tulee olla korkeakoulun professori tai päätoimisessa palvelussuhteessa oleva dosentti. Erityisestä syystä valvojaksi voidaan nimittää Aalto-yliopiston toisen korkeakoulun professori. Työn ohjaajalla tulee olla vähintään ylempi korkeakoulututkinto.

Diplomityön määräaika on yksi vuosi. Jos diplomityötä ei esitetä tarkastettavaksi määräaikaan mennessä, opiskelijan tulee hakea korkeakoululta uutta diplomityön aihetta.

Diplomityön tekoaikana valvojan tulee järjestää opiskelijalle mahdollisuus antaa selvityksensä työn edistymisestä, josta valvoja antaa palautetta. Vastaavasti valvoja voi pyytää opiskelijaa selvittämään työnsä edistymistä.

Arvostelu ja julkisuus

Diplomityö on opiskelijan itsenäisesti tekemä opinnäyte. Diplomityön arvostelua ja hyväksymistä on pyydettävä kirjallisesti koulutusneuvostolta, kun työn valvoja on antanut luvan työn kansittamiseen. Valvojan tulee esittää kirjallinen lausuntonsa perusteluineen ja arvosanaehdotuksineen pääsääntöisesti kuukauden kuluessa siitä, kun työ on jätetty arvosteltavaksi.

Koulutusneuvosto päättää diplomityön hyväksymisestä ja antaa siitä arvosanan perehdyttyään työn valvojan esitykseen. Opiskelijan on osoitettava kypsyyttä aiheen käsittelemisessä. Diplomityö arvostellaan arvosanoin 1-5. Tutkintotodistukseen merkitään diplomityön nimi ja arvosana sekä diplomityön valvoja ja mahdollinen ohjaaja. Diplomityön arvosteluun tyytymätön opiskelija voi hakea oikaisua Aalto-yliopiston tutkintolautakunnalta 14 päivän kuluessa siitä ajankohdasta, jolloin opiskelijalla on ollut tilaisuus saada arvostelun tulokset tietoonsa.

Diplomitöiden arvioinnissa käytetään Sähkötekniikan korkeakoulun diplomityön arviointiohjetta: https://into.aalto.fi/pages/viewpage.action?pageId=1969631.

Diplomityö on julkinen opinnäyte, joka on pidettävä nähtävissä korkeakoulussa. Se on luovutettava vähintään kahtena kappaleena.

Kypsyysnäyte ja seminaariesitelmä

Opiskelijan on kirjoitettava diplomityöhön liittyen kypsyysnäyte, jolla hän osoittaa perehtyneisyyttä diplomityön alaan sekä suomen tai ruotsin kielen taitoa. Mikäli opiskelija on osoittanut kielitaitonsa jo tekniikan kandidaatin tutkintoa tai muuta alempaa korkeakoulututkintoa varten antamassaan kypsyysnäytteessä, hänen ei tarvitse osoittaa sitä enää ylempää perustutkintoa varten annettavassa kypsyysnäytteessä. Tällöin diplomityöstä kirjoitettu kypsyysnäyte tarkastetaan vain sisällön osalta.

Diplomityöhön sisältyvä seminaariesitelmä tai vastaava esittelytilaisuus on pidettävä ennen diplomityön arvostelua. Esitelmän ajankohdasta sovitaan valvojan kanssa. Tilaisuus on avoin muille opiskelijoille ja asiasta kiinnostuneille. 

Login Form

Powered by jms multisite for joomla